Hyvän Olon Paino -kurssilla liikutaan, mutta ennen kaikkea pysähdytään

Kaisa ja Tiina

Valitettavan usein treenissä on enemmän intoa kuin älyä. Kun lähdetään rehkimään raivolla salille, rikotaan tällöin paikkoja tuloksia todennäköisemmin. Tai kun treenamisen motiivina on syyllisyys saamattomuudesta, ja punttisali on pakkopullaa, hyvän omantunnon sijaan se päinvastoin vain kuormittaa arkea entisestään.

Hyvän Olon Paino -kurssi pitäisi olla pakollinen perusta kaikelle tekemiselle, sillä nyt kehon- ja elämänhallinnan taidot nostetaan ykköseksi. ”Sisältö on painonhallinnallinen, mutta sitä tarkastellaan riippumatta painoindekseistä”, kertoo kurssin valmentaja Kaisa Wallinheimo. Hän painottaa, että painonhallinnassa tärkeintä on optimaalinen kehon asento:


”Ei se kova tekeminen, vaan se, että sulla on keho oikeassa asennossa. Tämä kurssi ei perustu siihen, että mitataan vyötärö, punnitaan paino ja katsotaan kehon koostumus, vaan ruvetaan ihan oikeasti laittamaan kroppaa ja mieltä hyvän olon matkalle. Toki mukaan lähtevillä on oltava halu muokata kehoaan ja omaa mieltään, mutta mistään varsinaisesta laihdutus-kurssista tässä ei ole kyse”, Wallinheimo selventää.

Ravinnosta puhutaan luennoilla, mutta ilman valmiiksi pureskeltuja ruokapäiväkirjoja. Myöskään tavoitteita ei aseteta minkään valmiin laskennallisen kaavan mukaan, vaan kunkin henkilökohtaisesta arvopohjasta ja ajankäytöstä lähtien.

”Tavoitteessa ei saa roikkua orjallisesti siten, että kaikki muu tekeminen jää sen saavuttamisen varjoon. Pyrimme lisäämään arvopohdiskelulla ymmärrystä kunkin yksilöllisistä hyvinvoinnin avaimista. Autamme ihmistä rakentamaan oma hyvinvoinnin polkunsa omassa arjessa toimivaksi ja mahdolliseksi toteuttaa tuloksellisesti.”

Realistiset tavoitteet kuulostavat jostain syystä vähän himmailulta. Tällä kurssilla on ideana ymmärtää, ettei näin ole. Realistinen tavoite on avain koko kropan kapasiteetin käyttöön saamiseksi. “Liika tuloksen tavoittelu kääntyy helposti suorittamiseksi ja aiheuttaa stressiä. Tavoitteesta tulee pakkomielle ja mieli ahdistuu. Ahdistunut mieli ei vaikuta pelkästään motivaatioon ja toimintatapoihin, vaan myös hormonaalisiin ja aineenvaihdunnallisiin asioihin”, tietää Wallinheimo.

Vaikka kurssi vaikuttaa lohdulliselta, niin mistään löysäilystä ei kuitenkaan ole kyse. ”Fyysiseltä puolelta kurssi koostuu voiman ja kestävyyden harjoittamisesta, mutta ennen kaikkea työstön alle tulevat liikkuvuus ja kehonhallinta”, Wallinheimo sanoo.

Kurssin pohjana toimii kerran viikossa kokoontuva pienryhmä, jossa liikutaan kehoa kuunnellen ja hyvää oloa hakien. Erilaiset kehoa sopivasti kuormittavat ja avaavat harjoitteet omalla tasolla tehtynä lisäävät tietoisuutta ja ymmärrystä itsestä. Kurssiin kuuluu myös kotitehtäviä, ohjeita ja liikuntaohjelmia tukemaan itsenäistä harjoittelua.

Kurssin lopussa jokaiselle osallistujalle tehdään myös henkilökohtainen TE3-mittaus, jolla testataan kehon liikkuvuutta ja liikehallintaa. Kurssin aikana osallistujilla on mahdollisuus ostaa edullisisesti myös muita mittauksia ja testejä, kuten kehonkoostumusmittaus, Firstbeat -hyvinvointianalyysi tai Fibion -arkiaktiivisuusanalyysi.

HYVÄN OLON PAINO

TORSTAISIN KLO 18.00-19.00  TÄYNNÄ
TORSTAISIN KLO 19.15-20.15

3kk kurssi
Paikkoja 10
Hinta: 298€
5.9.-28.11. (EI 19.9. JA 10.10.)

Valmentajana Kaisa Wallinheimo

Jos kiinnostuit, ilmottaudu mukaan 24.8 järjestettävään Hyvän olon päivään kokeilemaan ja kuuntelemaan kun Kaisa kertoo mistä Hyvän Olon painossa on kyse! Ilmoittautuminen LeWELLin facebookissa.