KADOTETTU TYÖPAIKAN AIKUISUUS?

Suomi on hieno maa! Ympärillämme on tutkitusti maailman onnellisimmaksi itsensä kokevat ihmiset.

https://yle.fi/uutiset/3-10115710

Kiitos vanhempani, isovanhempani ja heidän esivanhempansa! Tehdystä työstä, uhrauksista. Sinunkin.

Mutta. Varsinkin nyt vaalien aikaan ja niiden jälkimainingeissa tilityksen ja kritiikin määrä tuntuu suhteettomalle kaikkeen hyvään nähden. Kahvihuoneessa, junan käytävillä, kaupan jonossa, puhelimessa, matkoillamme. Mökillä, kylpylässä, kekkereillä, TE-keskuksen aulassa. Aivan kuin suurin osa yhteisistä asioistamme mättäisi. Pässi pomo, huono työilmapiiri, ontuva prosessi, turhat palaverit, kvasikehittäminen. Ei liikuntaseteleitä, viina loppui kesken henkilöstöpäivillä, turha muutos, pääkonttori ei tajua. Sää on liian kylmää, kuumaa, kuivaa ja on liukasta. Ja kohta ne koirankakat! Sitten siitepölyt.

Edellinen ei toki merkitse, etteikö kehitettävääkin löydy. Heikoimmista tulee huolehtia. Arvokas elämä on itseisarvo.

Maailman onnellisimman kansakunnan työhön lähtevät ihmiset seisovat linja-autopysäkillä kolmen metrin välein katselemassa kengänkärkiään. Totta vai tarua? Vai onko kyse pysäkistä, aamusta tai minun omista ennakkoluuloistani?

Vika, puute ja oire ovat pääsääntöisesti kuitenkin jossakin muualla kuin kriitikossa itsessään. Firman pitäisi kasvattaa, paapoa, tarjota, palvella ja ymmärtää, loppuun asti. Ja vähän yli senkin.

Haastan ajattelun alkuverryttelyyn, mentaaliseen venyttelyyn sekä jaettuun itsetutkiskeluun.

Huudan meidän aikuisten oman vastuun perään. Kyllä, elämä on välillä haastavaa ja raastavaa, mutta ei kai työpaikan tai yhteiskunnan tehtävä ole pureskella meille kaikkea valmiiksi? Yliymmärtää ja paketoida kauniiksi paketiksi.

Ruuvaan meidän omien valintojemme ja mahdollisuuksiemme perään. Millä asenteella asioihin suhtaudun? Kannanko vastuun arkisista asioistani, jotka ovat täysin itsestäni kiinni? Menenkö ajoissa nukkumaan vai en? Syönkö iltapalaksi hedelmiä vai vihreän Pringles-singon lastuja? Käynkö illalla kävelyllä vai surffaanko somessa tunnin vai kolme? Sanonko kiitos, anteeksi ja moikka vai en? Katsonko silmiin vai en? Pyydänkö apua elämän murheisiin vai en? Otanko kaveria olkapäästä vai en? Ideoinko ja avaan suuni vai en? Luotanko vai en?

Yksin ei kenenkään tarvitse pärjätä, mutta työnantajan vastuulla ei ole opettaa meitä sitomaan kengännauhojamme tai maksamaan salikorttiamme. Vastuullisuus ja good will -hengessä kannustaa toki voi ja saa.

Onko tärkeämpää mitä teemme vai se, miltä se näyttää?

#TähänköKuvaItsestäni
#TähänköKuvaTreenistäni
#TähänköKuvaAamupuurostani

Olettaen, että olemme aikuisia.

https://m.youtube.com/watch?v=iWpK0EnIJXY

*Tämän vuoden aikana tulen kirjoittamaan blogeja oman vastuun merkityksestä sekä oman hyvinvointini ja työkykyni vaikuttavuudesta. Kirjoitukset tulevat painottumaan työpaikan ja organisaation näkökulmaan. Tämä oli herättelevä startti ja alustus aiheeseen.

 

Kirjoittajana: Sebastian