Henkilökunta

Kaisa Wallinheimo
Valmennuspäällikkö
Entisenä urheilijana ja urheilijoiden valmentajana Kaisa on oppinut huomioimaan kehon tarpeet kokonaisvaltaisesti ja voimavaralähtöisesti. LeWELLin valmennusfilosofia pohjaa vahvasti Kaisan valmennusmetodeihin. Hän on myös LeWELLin visionääri, ja kehittää koko ajan palveluitamme ja yhteistyötämme monien tahojen kanssa. Kaisa on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri, personal trainer ja fysioterapeutti.

Henna Ruusumaa
Toimitusjohtaja

Noora Hilden
Myyntijohtaja

Lily Tuominen
Asiakaspalvelu

Minna Matsinen
Siistijä
Minna pitää huolta LeWELLin asiakkaiden treenimukavuudesta pitämällä paikat erityisen puhtaina ja siistinä. Hän liikkuu paljon työnsä puolesta, ja yhden työpäivän aikana kertyykin helposti jopa 15 000 askelta. Vapaa-ajallaan hän lenkkeilee Kleinspitz-rotuisten koiriensa Lolan ja Ninjan kanssa. Minna nauttii työstään, ja on ylpeä työnsä jäljestä – kuten mekin! Uskallammekin väittää olevamme yksi siisteimmistä kuntosaleista Jyväskylässä Minnan ansiosta!
valmentajat

mari turpela
Valmentaja
Marin vuosien varrella kertynyt kokemus liikunta- ja hyvinvointialalla on muodostunut monipuolisista työtehtävistä ja ihmiskohtaamisista. Mari on suunnitelmallinen ja energinen valmentaja, joka haluaa auttaa asiakasta saavuttamaan niin arjessa jaksamiseen, kuin suorituskykyyn liittyvät tavoitteet. Voimaharjoittelu, erityisesti leuanveto, on Marin sydäntä lähellä. Koulutukseltaan Mari on terveystieteiden maisteri, voimavalmentaja ja personal trainer.

anuliisa lähitie
Valmentaja
Anun kilpaurheilutausta näkyy hänen valmennuksessaan toiminnallisuutena ja pyrkimyksenä kehittää suorituskykyä. Vaativan, mutta helposti lähestyttävän valmentajan suosikkitreenejä ovat vapailla painoilla ja omalla kehonpainolla tehtävät harjoitukset. Anu on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri.

saija sunnari
Valmentaja
Saija toimii pääasiassa eri lajien urheilijoiden valmentajana ja ammentaa sieltä ideoita ja harjoitteita valmennukseensa. Lisäksi toiminnallinen harjoittelu on erittäin lähellä Saijan sydäntä ja hänen tavoitteensa onkin, että asiakkaat pystyvät selviämään arjen haasteista entistä paremmassa kunnossa. Koulutukseltaan Saija on fysioterapeutti sekä valmentaja.

meri-sisko mäkinen
Valmentaja
Meri-Sisko (eli Mimmu) on koulutukseltaan aikuiskouluttaja, personal trainer, fysiikka-, ravinto- ja mindfullnessvalmentaja sekä erä- ja luonto-opas. Hän on valmentanut asiakkaita hyvinvoinnin parissa jo 20 vuoden ajan, ja valmentanut yli kymmenen vuotta. Jos haluat valmentajaksesi hymyilevän ja rempseän, mutta tarvittaessa napakan tyypin, on Mimmu oikea valinta sinulle!

niina lappalainen
Valmentaja
Niinalla on pitkä kokemus valmentamisesta, ja hänen erityisenä mielenkiinnon kohteenaan on hyvinvointia edistävä valmennustyö, sekä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien kanssa kamppailevien valmentaminen. Koulutukseltaan Niina on fysioterapeutti, sekä valmentaja.

säde kalaja
Valmentaja
Säde on koulutukseltaan fysioterapeutti (AMK). Liikuntaa hän on ohjannut työkseen vuodesta 2008 alkaen, sekä suorittanut useita alan lajikoulutuksia. Sädettä kiinnostaa laaja-alaisesti ihmisten kokonaisvaltainen terveys ja sen edistäminen, jonka vuoksi keho-mieli-yhteyttä vahvistavat liikuntamuodot ovat erityisen lähellä hänen sydäntään. Hänen erityisosaamistaan on myös tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja ennaltaehkäisevä ja kuntouttava valmennus.

Heli Turja
Valmentaja
Heli on ammattivalmentaja, hieroja ja toimii LeWELLillä valmentamisen lisäksi maajoukkuevalmentajana keilailun puolella. Hänellä on monipuolinen liikuntatausta ja hän kokeilee erittäin mielellään erilaisia urheilulajeja. Helin intohimo valmentajana on asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, ja kaikkein parasta valmentajana on hänen mielestään nähdä asiakkaan onnistuminen ja kehittyminen. Se myös motivoi Heliä tekemään valmentajana aina parhaansa!

Leila Kulju
Valmentaja
Leila on fysioterapeutti ja personal trainer, ja lisäksi hän valmistuu pian terveystieteiden maisteriksi. Leilan valmennus perustuu tutkittuun tietoon ja käytännön kokemukseen, ja hän painottaa valmennuksessaan turvallista ja järkevää liikkumista. Lisäksi hän hyödyntää monipuolisesti terveystieteiden osaamistaan.
Leilan oma urheilutausta on kamppailulajeissa, mutta nykyään hän harrastaa monipuolista kestävyysliikuntaa ja kivuttomia kilometrejä edistävää voimaharjoittelua!

Leena Nieminen
Valmentaja
Leena on ollut liikunta- ja hyvinvointialalla töissä jo yli 20 vuotta. Hän on koulutukseltaan muun muassa personal trainer ja life coach, ja valmistuu pian ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Lisäksi hän suorittaa psykologian opintoja avoimessa yliopistossa.
Leenan erikoisosaamista ovat esimerkiksi ravintovalmennus, stressinhallinta, voimavarojen huomioiminen ja ratkaisukeskeiset coaching-keskustelut. Leena rakastaa matkustelua, ja hän harrastaa kuntosalilla käyntiä, kehonhuoltoa ja lenkkeilyä!

Minttu Miettinen
Valmentaja
Minttu on koulutukseltaan fysioterapeutti ja hän opiskelee parasta aikaa liikuntabiologiaa Jyväskylän yliopistossa. Minttu on hurahtanut vasta aikuisiällään liikuntaan ja osaa näin samaistua valmennettaviin, joille liikunnallinen elämäntapa on vielä vierasta. Minttu harrastaa voimanostoa, ja hän haluaakin valmentajana auttaa valmennettaviaan saamaan liikunnasta sen, mitä voimanosto on hänelle antanut, eli löytämään liikunnan ilon!

Sanna Lampinen
Valmentaja
Sannalla on pitkä ja monipuolinen työhistoria LeWELLillä, ja tällä hetkellä hän ohjaa oheistunteja. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat ihmisten kohtaaminen, sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi. Lempiliikuntaa on lenkkeily, sekä kestävyyteen tähtäävä, vaihteleva liikunta (aina kun jalat ovat ehjänä). Sanna on koulutukseltaan liikuntaneuvoja sekä personal trainer, ja syksyllä 2022 hän aloitti fysioterapeutin opinnot.

helmi ainali
Valmentaja
Helmillä on monipuolisesti liikuntataustaa mm. tanssijaleista. Tällä hetkellä hänen sydäntään lähellä ovat uinti ja luonnossa liikkuminen. Vapaa-aikaansa Helmi tykkää viettää lenkkipoluilla koiransa kanssa. LeWELLillä Helmi ohjaa erilaisia oheistunteja. Koulutukseltaan hän on liikuntaneuvoja ja opiskelee parhaillaan fysioterapeutiksi.

Perttu Hautala
Valmentaja
Perttu on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri ja ammattivalmentaja. Hänellä on takanaan yli 30 vuoden palloilutausta, ja hän toimiikin pesäpallon lajiliiton koulutuspäällikkönä. Vapaa-ajallaan hän harrastaa mailapelejä ja kuntosalia. Tärkeintä treeneissä on Pertun mielestä hyvä ilmapiiri ja että kaikille syttyisi mukava liikkumisen ja harjoittelun kipinä!

satulotta rytkönen
Valmentaja
Kirsi on syntynyt käsipainot käsissään, ja hän rakastaa liikuntaa. Kirsin vahvuuksia ovat kuntosaliharjoittelu, maksimivoima ja tavoitteellinen treenaaminen. Kirsi on koulutukseltaan hieroja ja personal trainer.

Heidi-Elisa Piirala
Valmentaja
Heidi on koulutukseltaan joogaopettaja, liikuntatieteiden maisteri ja opiskellut myös psykologian ja terveystiedon opettajaksi. Hän on ohjannut erilaisia hyvinvointiin liittyviä tunteja sekä ryhmäliikuntaa jo yli 25 vuoden ajan! Heidin mielestä on tärkeää treenata kehon lisäksi myös mieltä, ja löytää tasapaino treenien, palautusten, huollon ja läsnäolon välillä. Heidi on kaikkiruokainen liikuntalajien suhteen, ja nauttii monenlaisesta liikunnasta pallopeleistä ja hiihdosta joogaan ja surffaukseen.