fbpx

Tuntikuvaukset

valmennusryhmä = kotiryhmä

Asiakas valitsee (itse, tai yhdessä valmentajiemme kanssa) itselleen sopivan valmennusryhmän, jossa hän käy viikoittain. Ryhmässä voi olla eritasoisia liikkujia, mutta kaikilla on samansuuntainen tavoite. Ohjaus on ikään kuin henkilökohtaista valmennusta ryhmässä, eli valmentaja suunnittelee treenit siten, että jokainen pystyy toteuttamaan treenit omalla tasollaan ja ne kehittävät osallistujia kohti tavoitetta.

Oheistunnit ovat valmennusryhmiä tukevia treenejä.
Valmennuslevel-korttilaisilla on rajaton oikeus osallistua haluamilleen oheistunneille. Näille tunneille ilmoittaudutaan erikseen LeWellin kotisivujen kautta.

RENTOA RÄHINÄÄ

Rentoa Rähinää –treeneissä painotus on voiman kehittämisessä perusvoimaan keskittyen, mutta muitakaan voiman lajeja unohtamatta.  Tunneilla käytetään monipuolisesti kuntosalilaitteita, oman kehon painoa sekä vapaita painoja. Tehokeinoja käytetään sarjojen, painojen ja lihastyötapojen kautta. Ryhmä soveltuu voiman hankinnan lisäksi kiinteyttäväksi harjoitteluksi ja pohjaksi muille (taito ja teho) lajeille.

KUNNON KOHOTUS

Kunnon Kohotuksessa tavoitteena on kehittää tehokkaasti lihaskuntoa sekä hapenkuljetuselimistön kuntoa saman harjoituksen aikana. Voima-osioissa käytetään enimmäkseen oman kehon painoa ja vapaita painoja. Ryhmä soveltuu hyvin myös kiinteyttäväksi harjoittelumuodoksi, lihaskestävyyden harjoittamiseen, painonpudotukseen tai  lajia tukevaksi harjoitteluksi.

Hikistä ja tehokasta!

PEHMEÄSTI KUNTOON

Pehmeästi kuntoon -ryhmä soveltuu painonhallintaan, tuki- ja liikuntaelinongelmaisille, astmaatikoille, kuntoilua aloitteleville, mutta myös tasapainottavana harjoitteena edistyneille. Tunnilla käytetään sekä oman kehon painoa, että monipuolisesti erilaisia välineitä (esim. pilatespallot, -renkaat, -rullat, bodybow, crosscore). Tunnilla keskitytään lihaskuntoon, liikkuvuuteen, tasapainoon sekä keskivartalon ja koko kehon hallintaan.

FITTI

Fitti on tiukka treeni, jossa uhmataan perinteisiä harjoittelumetodeja. Tunnilla haastetaan sykettä ei-niin-perinteisin-keinoin, samalla kun lihakset saavat kyytiä ja ne unohduksissakin olleet ilmoittavat olemassa olostaan. Tunti sopii loistavasti valmennusryhmäksi heille, joilla on jo hieman pohjaa harjoittelusta ja ovat valmiita haastamaan itseään uudella tavalla.

HYVÄN OLON RYHMÄ

Hyvän Olon Ryhmässä etsitään omaa hyvää oloa monipuolisen liikkeen avulla. Kehoa treenataan kestävyyden, lihasvoiman ja ennen kaikkea kehonhuollon kautta.  Monipuolisen treeniohjelman kautta jokainen pyrkii löytämään itselleen parhaimpia keinoja oman kehon kuunteluun ja kehittämiseen. Ryhmä sopii erinomaisesti niille, jotka kaipaavat lisämotivaatiota ja vaihtelua treenaamiseensa, tai ensimmäisenä valmennusryhmänä LeWELLin treenikonseptiin tutustumiseksi.

kuntoa ja rähinää

Kuntoa ja Rähinää on yhdistelmäharjoitus kestävyyttä ja voimaa. Oleellista tunneilla on
toiminta- ja suorituskyvyn
rakentaminen liikkuvuuden ja
hallinnan kautta. Ne ovat
rakennuspalikoita hyvinvoivaan
kehoon ja mahdollistavat ”kehon
hengittämisen” eri syke- ja
voimatasoilla. Keho on aidosti
kulkuvälineenä kohti omia tavoitteita.

oheistunnit syksyllä 2022

Core + liikkuvuus

Tällä oheistunnilla uskalletaan kokeilla uusiakin tapoja liikuttaa ja haastaa kehoa. Pyöritään lattiatasossa, tehdään eläinliikkeitä, kannatellaan kehoa ja käytetään lisäkuormaa tarkoituksenmukaisesti. Liikkuvuusharjoittelu on mm. voimantuottoa ääriasennoissa, joten kyllä tälläkin tunnilla hiki nousee pintaan. Tunti lopetetaan rauhoittumiseen.

syvävenyttely

Syvävenyttelyssä kaikki venytykset tehdään pitkäkestoisina, hengitystä syventäen ja kehoa tietoisesti rentouttaen. Syvävenyttely on monipuolinen venyttelytunti, joka sopii kaiken kuntoisille ja ikäisille. Rauhallisesti etenevällä tunnilla käydään koko keho läpi. Tavoitteena on avata kehon kireimmät kohdat sekä vähentää jäykkyyttä ja siitä aiheutuvia kipuja ja ryhtivirheitä. Säännöllisellä harjoittelulla nivelten liikkuvuus paranee, mikä mahdollistaa paremman kehonkäytön ja ryhdin.

kaisan aamujumppa

Tule aloittamaan päiväsi Kaisan matkassa! Tunnin perusrakenne on aamuun sopiva kuntopiiri, jossa mukana on sykettä, voimaa, liikkuvuutta ja hallintaa monipuolisesti eri välineistöä ja harjoitusmetodeja hyödyntäen. Kaisan tuntien mukana saattaa olla myös kokeellisia, poikkitieteellisiä kokonaisuuksia perinteistä valmennusoppia luovasti soveltaen.

kuntopiiri

Kuntopiiri on myöhäisen ajankohdan vuoksi lempeämpi kiertoharjoittelutunti. Tämä treeni buustaa tehokkaasti aineenvaihduntaa ja kehittää hapenottokykyä ja lihaskestävyyttä. Tunnilla hyödynnetään monipuolisesti eri tiloja ja välineitä. Tunti päättyy aina kehoa rauhoittavaan osioon.

Syke + voima

Syke+voima -oheistunti on napakka 60 minuutin yhdistelmätreeni, joka sisältää monipuolisesti yhdistellen sekä sykettä nostavia, että voimaa kehittäviä liikkeitä. Tunnilla treenataan kiertoharjoitellen, paikkaharjoitellen, tai välillä parin kanssa yhdessä tai vuorotellen. Tunnilla voi halutessaan käyttää polarin sykeohjattua ohjelmaa. Tästä on hyvä aloittaa viikonloppu!

core + hartia

Core on keskivartaloon keskittyvä harjoitus. Kaikki liike lähtee keskivartalosta – tällä tunnilla se laitetaan kuntoon. Vahvistamme corea monipuolisilla liikkeillä, keskittyen erityisesti syviin vatsalihaksiin. Hartioita huollamme monipuolisilla aktivoivilla ja vahvistavilla liikkeillä sekä venytyksillä.

toiminnallinen

Toiminnallinen on monipuolinen koko kehon treeni. Tunnilla yhdistetään liikkuvuus-, lihaskunto- ja sykeharjoitteita siten, että harjoittelulla on suora positiivinen siirtovaikutus arjen tekemiseen ja jaksamiseen. Tunnilla käytetään monipuolisesti eri välineitä, tehdään liikkeitä isoilla liikeradoilla ja haastetaan kroppaa myös tasapainossa ja motoriikassa.

syke

Syke on treeni, jonka tarkoitus on kehittää aerobista kuntoamme. Pääsääntöisesti tunti toteutetaan sisäpyöräilytuntina, mutta välillä ohjaaja saattaa ottaa käyttöön esim. step-laudat tai oman kehon painolla tehtävät liikkeet. Tunnilla käytetään Polarin sykeohjausjärjestelmää, joka opettaa tekemään treenin oikeilla syketasoilla. Valmentaja kertoo tunnin aikana, miksi eri syketasoilla treenataan, ja osallistujat pystyvät seuraamaan omaa tekemistään näytöltä.

slow flow jooga

Lempeä Slow flow jooga -tunti on dynaamista joogaa, jossa liikutaan rauhallisesti ja pehmeästi hengityksen tahdissa keskittyen samalla tietoiseen läsnäoloon. Tunnilla tehtävät asanat ja siirtymät tehdään hitaasti ja tarkasti, joten tunti sopii sekä aloitteleville, että kokeneemmillekin joogaajille. Harjoituksen sisältämät virtaavat liikesarjat aktivoivat aineenvaihduntaa, sekä avaavat ja rentouttavat kehoa. Tietoisen liikkeen ja hengityksen myötä myös keskittymiskyky paranee ja mieli tyyntyy. Harjoitus päättyy aina rauhoittavaan loppurentoutukseen.

hyvän yön jooga

Hyvän yön jooga -tunti on hidas, passiivinen ja terapeuttinen harjoitus, joka rauhoittaa kehoa ja mieltä. Tunnilla tehdään Yin joogaan pohjautuvia pitkiä ja lempeitä venytyksiä keskittyen samalla rauhalliseen hengitykseen ja hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon. Lattiatasossa tehtävissä tuetuissa venytyksissä viivytään kerrallaan 2-5 minuuttia, jolloin sidekudos pääsee venymään ja hermosto rauhoittuu. Tunti päättyy aina pitkään loppurentoutukseen. Hyvän yön jooga vapauttaa stressiä sekä kehosta että mielestä, ja siten auttaa palautumaan arjen kuormituksista. Tunti soveltuu kaikille.

Pehmeä syke

Pehmeä syke -tunnilla harjoittelu tapahtuu ns. peruskestävyysalueella, eli ”ppp” -alueella. Treenin aikana saa hengästyä, iholle nousee pehmeä hiki, mutta koko ajan pystyisit puhumaan treenikaverin kanssa. Polarin sykeohjelmalla pysytään sinisellä ja vihreällä alueella. Tunnilla tehdään monipuolisesti harjoitteita aerobisilla laitteilla, oman kehon painolla ja erilaisia välineitä hyödyntäen. Tämän treenin jälkeen uni maistuu, mutta harjoitus ei pilaa yönaikaista palautumista olemalla liian kova. 

Vieritä ylös