Valmennusta pienryhmässä

Elokuu. Moni viettää vielä kesälomaa, mutta LeWELLillä käännetään katsetta pikkuhiljaa jo syksyyn. Tällä viikolla vedetään viimeiset kesätunnit, ja maanantaina 10.8. pyörähtää käyntiin syksyn kalenteri. Se tarkoittaa sitä, että myös valmennusryhmät starttaavat uuden kauden. Valmennusryhmämme ovat pienryhmiä, ja jokaisella asiakkaalla on oma ns. kotiryhmä, jossa hän käy kerran viikossa. Samat treenikaverit, sama valmentaja, punainen lanka kaikessa tekemisessä. Vähän niin kuin henkilökohtaista valmennusta ryhmässä.
Viime talvena valmentajamme Niina halusi kirjoittaa muistiin ajatuksia ja tuntemuksia pienryhmien valmentamisesta, ja erityisesti perjantain Rentoa Rähinää -ryhmän valmentamisesta. Nyt, näin uuden kauden alussa on sopiva hetki julkaista Niinan ajatukset:

 

Aitoa yhteisöllisyyttä, ei vain yksilöitä samassa tilassa

Aloitin LeWELLillä valmentajana kaksi vuotta sitten. Olin aiemminkin valmentanut pienryhmiä, mutta lähinnä kurssimuotoisesti. Lisäksi lajivalmennuksessa taitoluistelun parissa ryhmät olivat suhteellisen pieniä, ja siellä olin valmentanut ryhmiä 3-vuotiaista aina aikuisiin saakka. LeWELLin pienryhmävalmentaminen eroaa kuitenkin näistä ainutlaatuisuudellaan, sen olen saanut tässä kahden vuoden aikana huomata.

Otin haltuuni heti aloittaessani muun muassa perjantain Rentoa Rähinää -ryhmän. Tämä ryhmä oli siihen saakka treenannut aina Kaisan valmennuksessa ja minua jännitti aivan kamalasti. Kaisan ammattitaito on niin laaja, että tuntui mahdottomalta täyttää niitä saappaita. Ryhmään oli samaan aikaan tullut muitakin vaihdoksia, siellä oli noin puolet ryhmästä uusia treenaajia ja puolet ryhmästä alkuperäistä, tiivistä treeniporukkaa. Yhteinen sävel tuntui kuitenkin löytyvän. Ryhmähengen kehityskaaressa näkyi samanlaiset hetket kuin muutoinkin ihmissuhteissa: välillä puhallettiin täysin yhteen hiileen, ja välillä hieman haettiin paikkaa, missä itsellä paras olla.

Aikaa kului, perjantain treenit rullasivat viikoittain. Kuljettiin yhdessä voimaportaita pitkin kestovoimasta aina sinne maksimivoimaan saakka. Mitään erityistä käännekohtaa en muista, mutta yhtäkkiä muistan katselleeni ryhmää erityisen iloisena: heille oli kehittynyt oma tapa keskustella, kaikki huomioitiin treeneissä, kaivattiin, jos joku oli poissa – he olivat hitsautuneita yhtenäiseksi yksiköksi. Ryhmätunnin aikana keskusteltiin läpi työviikon murheet ja paineet sekä tietenkin myös saavutukset ja iloiset asiat. Myös treenin liikkeet ja valmentajakin saivat innostusta tai kritiikkiä osakseen, mutta treenin jälkeen fiilis oli loistava, vaikkei aina niitä lemppariliikkeitä treenistä löytynytkään.

Nämä syvälliset sekä hulvattomalla perjantaihuumorilla voidellut keskustelut kasvoivat lopulta aivan uusiin sfääreihin. Syystalvesta perjantain pienryhmä sai erinomaisen ajatuksen: he halusivat järjestää itselleen treenin, jossa jokainen pitää 10 minuutin osuuden, jossa on vain ja ainoastaan niitä omia lemppariliikkeitä! He keksivät treenille jopa nimen, se tulisi olemaan Vain Rähinää. Valmentaja tarvittiin mukaan kapellimestarin rooliin ja pitämään treenin jokseenkin suoritettavana, vaikka siitä ehkä pitkä setti tulisikin. Kapellimestarina pyysin jokaista valmistelemaan pienen videon, jossa selittää liikkeiden taustoja. Pääsimme siis tutustumaan enemmän tätä kautta toisiimme. Treeniaika sovittiin uuden vuoden ensimmäiselle viikolle, ja jälkipelit hoidettiin illallispöydän ääressä lisää toisiimme tutustuen. Päivään sisältyi hikoilua, naurua, hienoja kokemuksia ja tietenkin tehokas treeni sekä hyvää ruokaa. Illallispöydän ääressä päätettiin myös jatkaa varsinkin niitä yhteisiä jälkipelejä.

LeWELLin pienryhmissä ainutlaatuista on niiden läheisyys. Ryhmäläiset eivät tule vain treenaamaan, vaan yhteisöllisyys on myös tärkeä osa treeniä. Ne, jotka ovat aktiivisesti harrastaneet lapsuudessa jotain lajia, muistavat varmasti sen, kuinka tylsää oli, jos harjoitukset oli peruttu, eikä päässytkään kavereiden pariin. Tämä sama on nähtävissä pienryhmissämme. Meillä ei tietenkään pakoteta olemaan yhteisöllinen, toisille sopii paremmin se, että tulee treenaamaan, ja lähtee kotiin, mutta ehdottomasti enemmän pienryhmätoiminnasta saa irti, kun uskaltautuu juttelemaan vierustoverin kanssa. Treenaamisen ei tarvitse olla vakavaa, ja se voi silti olla kehittävää.

Niina